Suoraan sivun sisältöön

Lukupiirit

Lukupiirissä käsiteltävät tekstit valitaan osallistujien kiinnostuksen ja ehdotusten pohjalta. Ne voivat käsitellä esimerkiksi meditaatiota, etiikkaa tai filosofiaa ja edustaa mitä tahansa buddhalaista suuntausta.

Lukupiiri on kaikille avoin, ja siihen voi osallistua myös satunnaisesti. Ajatuksena on lukea sovittu jakso kirjasta etukäteen kotona ja soveltaa sen sisältöä omaan elämään ja harjoitukseen. Mukaan voi silti tulla kuuntelemaan ja keskustelemaan, vaikkei olisi lukenutkaan tekstiä, sillä ensin pidetään aina pieni alustus aiheesta.

Ajankohdat

Lukupiiri kokoontuu keskiviikkoisin klo 18. Luettavana on Rick Hansonin teos Buddhan aivot (Basam Books 2011)

8.2. kokoonnutaan Markuksentorille. Tällä kerralla käsitellään teoksen kuudes luku, "Aikomusten voima". Osoite: Tammelan puistokatu 14–16 (sisäänkäynti Osmonpuiston puolelta Ainonkadulta). Jos portti on lukossa, soita Janille puh. 0440 906 633.